Voimaa ja pirteyttä vitamiinipurkista – 5+1 ravintolisävinkkiä talveksi

Voimaa ja pirteyttä vitamiinipurkista – 5+1 ravintolisävinkkiä talveksi

VIERASBLOGGAAJA: ROUVA SANA
Olen sisällöntuottaja, toimittaja ja bloggaaja. Elän sanoista ja kirjoittamisesta. Työskentelen omassa sisältötoimistossani nimeltään Rouva Sana. Kiinnostuin hyvinvoinnista aiheena vajaat 10 vuotta sitten, kun tavoitin itseni arjen ruuhkavuosien keskellä elämäni rapakunnosta. Sisuuntumisen ja uusien elämäntapavalintojen myötä voin nyt keski-ikäisenä rouvana paremmin kuin koskaan. Hyvä olo ja jaksavampi arki ei ole rakettitiedettä. Se tarkoittaa tukkua arkisia rutiineja, jotka kenen tahansa on mahdollisuus omaksua. Tätä ilosanomaa haluan levittää myös omilla tarinoillani. 

Väsyttääkö?

Viekö vuoden pimein aika sinusta puhdin pois, ja lasketko jo päiviä maaliskuun aurinkoisiin keväthankiin?

40 ensimmäistä vuottani elin aika tavalla kuin onnellinen ja vapaa lehmä pellolla. Tunteeni huumassa annoin piupaut ravintolisille, koska pidin niitä lähinnä rahareikinä lompakossa.

Sitten moni asia muuttui.

Hyvä olo ja kunto eivät ole itsestään selvyyksiä

Perheen ja työn sovittaminen alkoi muotoutua yhä haasteellisemmaksi, ja työ vaati enemmän. Liikunta ja hyvää oloa tuottavien asioiden tuominen arkeen unohtui.

Alkoi jatkuvien migreenikohtausten, flunssien ja poskiontelotulehdusten kierre, jotka kiteytyivät vuosien sairastamisen jälkeen astmaan.

Olin lopulta niin huonossa kunnossa, että en jaksanut kävellä rappusia kerroksesta toiseen hengästymättä ja pysähtymättä.

Se oli ennenkuulumatonta – ja sanalla sanoen aika kauheaa.

Ja mitä tekee rouvasihminen, kun hän löytää itsensä elämänsä parhaimpina vuosina pohjalta, rapakuntoisena?

Sisuuntuu.

Päätin, että kun olotilani hieman hellittää, pohjamudat ovat osaltani räpiköity. Käärin hihat ja aloin tehdä töitä sen eteen, että olen joskus jälleen täsmäkunnossa.

Hyvä kunto ei ole itsestään selvyys. Se vaatii säännöllistä liikuntaa, terveellistä ruokaa ja sitä, että arkielämän palikat ovat sopivassa suhteensa toisiinsa.

Palikat eivät asetu oikeisiin koloihinsa hetkessä. Pohjamudista räpiköiminen vaatii säännöllistä työtä.

Päästyäni alkuun huomasin, että palikoistani puuttuu yksi tärkeä osa: ravintolisät. Keski-ikäistyvä kroppa ei enää jaksa ilman apua: se tarvitsee jeesiä hyvän kunnon ylläpitämiseksi.

Nyt vuosien takainen säännöllinen lääkitys on vaihtunut päivittäisiin ravintolisiin. Ympäri vuoden on kolme ylitse muiden: sinkki, magnesium ja B-vitamiini. Niiden voittaneita ei tämän rouvan kohdalla ole.

5+1 ravintolisävinkkiä

Sinkki

Sinkin tiedetään tutkitusti lyhentävän flunssakierteitä ja sairastelualttiutta, mutta myös kohentavan yleiskuntoa sekä ehkäisevän allergiaherkkyyttä.

Sinkin ja kuparin yhteisvaikutuksista puhutaan vähän. Ne ovat tärkeä parivaljakko.

Säännöllisesti nautittuna sinkki saattaa häiritä kuparin imeytymistä elimistöön. Kun molemmat ovat samassa tabletissa, on helppo varmistaa, että myös kuparin määrä pysyy tarpeellisella tasolla.

Markkinoilla olevista sinkkivalmisteista kannattaa valita siis sellainen, jossa samassa tabletissa on myös elimistölle tärkeää kuparia.

Magnesium

Magnesiumia pidetään yleisesti väsymyksen ja uupumuksen ehkäisijänä, mutta ennen kaikkea myös lihasten ja hermoston hyvinvoinnin edistäjänä.

Kaltaiselleni aktiiviliikkujalle magnesium on must. Omalla kohdallani magnesium ennaltaehkäisee yleisiä lihaskramppeja. Myös yölliset suonenvedot ovat jääneet pois.

B-vitamiini

B-vitamiini on tunnettu väsymyksen ennaltaehkäisijä ja ihon hyvinvoinnin edistäjä. Sitä pidetään myös vastauksena univaikeuksiin, erilaisiin kramppeihin ja suun limakalvojen vaivoihin.

Päivittäinen B-vitamiinilisä onkin hyvä tapa varmistaa oma jaksaminen arjessa.

D-vitamiini

D-vitamiinin merkityksestä on kaamos-Suomessa viime vuosina puhuttu paljon. Yksikään vanhempi tuskin onnistuu tänä päivänä kahlaamaan suomalaista neuvolajärjestelmää läpi ilman keskustelua D-vitamiinista.

Näin talviaikaan D-vitamiini on tämän rouvan huushollissa koko perheen päivittäinen ravintolisä. Sitä kuluu perheenjäsenen ikään katsomatta 50 mikrogrammaa päivässä.

Kohti kesää mentäessä vuorokausiannokset ovat pienenevät. Suven suloisimpina seutuina D-vitamiinin osalta on jopa pieni tauko.

C-vitamiini

C-vitamiini on monelle tuttu lohtu flunssien keventäjänä, mutta sitä pidetään yleisesti myös väsymyksen ja uupumuksen ennaltaehkäisijänä.

C-vitamiini tunnetaan lisäksi kauneusvitamiinina. Sen sanotaan suojaavan elimistöä haitalliselta hapettumiselta, jolle yksikään rouva tuskin sanoo vastaan.

Tiesitkö muuten, että C-vitamiini vaikuttaa kollageenin muodostumiseen ihossa. Mitäpä ei nainen tekisi kauneutensa eteen?

So long flunssat ja rapakunto

Miksi ennen ravintolisiä pitkään välttänyt sitten vannoo valikoiden nyt niiden nimeen? Siksi, että ne pitävät osaltaan yllä omaa hyvinvointiani.

Kun ennen sairastin parhaimmillaan – tai pahimmillaan – jopa kerran kuussa, poden perinteisiä flunssia nyt enää 2-3 vuodessa, jaksan astmaatikkona liikkua pikkupakkasessakin, ja voin hyvin pimeästä vuodenajasta huolimatta.

Olen nyt pirteämpi ja parempikuntoinen kuin vuosikausiin.

Mikä johtuu sitten lopullisesti mistä, voi toki aina veikkailla. Omaa suhdettani vitamiinilisiin arvailut eivät kuitenkaan enää muuta.

Aamu alkaa tutuin purkkirutiinein. Olipa sitten talvi- tai kesäpäivä.

Minna Luoma

kirjoittaja on sisällöntuottaja ja toimittaja

Lisää Minnan juttuja voit lukea osoitteesta www.rouvasana.fi

Comments are closed.