Lisäravinteiden merkitys kamppailu-urheilussa
Ravintolisät toimivat monipuolisen ruokavalion tukena, erityisesti ravintoaineiden kohdalla, joita voi muuten olla vaikea saada ruuasta. Ravintolisien merkitys korostuu erityisesti painonpudotuksen viimeisillä viikoilla, jolloin energiansaanti on pudotettu minimiin. Harjoituskaudella treeniä kertyy viikossa noin 15 tuntia. Päivittäisten lajiharjoitusten lisäksi pyrin vähintään 4 kertaa viikossa suorittamaan perusteellisen kehonhuollon sekä venyttelyharjoitteet. Palautumisen tueksi on myös viimeisen vuoden aikana tullut kylmä-kuuma hoito avantouinnin muodossa. Seuraavassa kerron hieman minkälaisia ravintolisiä käytän ja miksi. D-vitamiini D-vitamiinilla on tärkeä rooli ihmisen hyvinvoinnin kannalta. D-vitamiini on tärkeää varsinkin luuston…