K-vitamiini on oiva esimerkki ravitsemustieteen kehittymisen myötä löytyvistä puuttuvista palasista, jotka auttavat ymmärtämään terveyden moniulotteista palapeliä. Ravitsemustieteen opintoni kertoivat aikanaan K-vitamiinin olevan rasvaliukoinen vitamiini, jota tarvitaan veren hyytymisessä. Saantisuosituksia K-vitamiinille en oppinut, koska tuolloin suolistobakteerien oletettiin huolehtivan riittävästä K-vitamiinin tuotannosta. Jatko-opinnoissani luustotutkijana huomasin, että K-vitamiinin saannilla on yhteys luuston terveyteen. Sittemmin K-vitamiini on tullut tunnetuksi myös sydänterveyden saralla. Uusin tieto viittaa K-vitamiinin vaikuttavan myös keskushermostossa ja haimassa. Uuden tiedon valossa onkin syytä tutustua kaveriin nimeltä K-vitamiini hieman tarkemmin.

K-vitamiinit ovat joukko rasvaliukoisia yhdisteitä     

Vihreälehtiset kasvikset kuten parsakaali, pinaatti ja kaali sisältävät runsaasti K1-vitamiinia (fyllokinoni), mutta tuoreiden kasvisten K1-vitamiinista vain noin 10 – 20 % imeytyy. K1-vitamiini on pääasiallinen ravinnosta saatava K-vitamiini, sillä sen osuus länsimaisessa ruokavaliossa on noin 90 %. K1-vitamiini on nopeasti hajoava K-vitamiinimuoto, joka muutetaan elimistössä K2-vitamiiniksi. K2-vitamiinit ovat eripituisia menakinoneja (MK4 -MK11), joista pitkäketjuisimmat imeytyvät parhaiten ja säilyvät verenkierrossa aktiivisina pisimpään. K2-vitamiinia saadaan lihasta, kananmunasta, kypsytetyistä juustoista ja japanilaisesta perinneruoasta nattosta, joka valmistetaan soijapavuista käymismenetelmällä. Natto sisältää runsaasti tehokkainta K-vitamiinia, menakinoni 7 muotoa, jota käytetään pääsääntöisesti myös K2-vitamiinia sisältävissä ravintolisissä. Suolistobakteerit muodostavat K2-vitamiinia paksusuolessa, mutta sen hyötyosuus on arviolta vain 10 % kokonaissaannista. Paksusuolessa olosuhteet ravintoaineiden imeytymiselle ovat heikot, ja lisäksi K2-vitamiini on kiinnittyneenä huonosti sulaviin bakteerien solukalvoihin.

Luut lujiksi ja suonet sileiksi

K-vitamiini on noussut kalsiumin rinnalle toiseksi kovaksi K:ksi luustoterveyden edistämisessä. K-ja D-vitamiinien riittävä saanti yhdessä kalsiumin kanssa tukee vahvan luuston rakentumista. K-vitamiinia tarvitaan luuston osteokalsiini -proteiinin aktivointiin. Osteokalsiini muodostaa siltoja luun puristuslujuudesta vastaavien mineraalikristallien ja taivutuslujuudesta vastaavan kollageeniproteiinin välille. Tutkimusten mukaan K2-vitamiinilisä auttaa ylläpitämään luun vahvuutta ja pienentää murtumariskiä. Japanissa K-vitamiinivalmisteille onkin hyväksytty käyttöaiheeksi osteoporoosin ehkäisy ja hoito. Lapsuudessani kuulemani vanhan kansan viisaus ”Syö juustoa, se vahvistaa luustoa” saakin näin uuden vivahteen, sillä kypsytetty juusto sisältää sekä kalsiumia että K2-vitamiinia.

Muutama vuosi sitten tutkimusmaailma säikäytti havainnolla, jotka leimasivat kalsiumvalmisteiden käytön uhaksi sydänterveydelle. Matkallaan luuston rakennusaineeksi lisäkalsium saattaa eksyä harhareitille ja kerääntyä verisuonten seinämiin. Tämä voi ajan myötä johtaa verisuonten kovettumatautiin eli ateroskleroosiin. K-vitamiini aktivoi verisuonissa toimivan matriksi Gla -proteiinin (MGP), joka sitoo kalsiumia ja kuljettaa sen pois verisuonten seinämästä. K-vitamiini toimii siis eräänlaisena opasteena sydän- ja luustoterveyden risteysalueella: ohjaa kalsiumin oikealle väylälle luuston rakennusaineeksi ja estää sen joutumisen väärälle verisuoniin vievälle kaistalle. Tutkimuksissa K2-vitamiinilisän onkin havaittu parantavan verisuonten joustavuutta sekä estävän valtimoiden kovettumista sepelvaltimotautipotilailla.

Saammeko riittävästi K2-vitamiinia?

Raskauden aikana istukka ei läpäise riittävästi K-vitamiinia, joten vastasyntyneellä ei ole K-vitamiinivarastoja. Vastasyntyneen suolistossa ei myöskään ole K-vitamiinia muodostavia bakteereja, ja äidinmaito sisältää vain pieniä määriä K-vitamiinia. Siksi elämän alkutaipaleella K-vitamiinin saanti turvataan antamalla vastasyntyneelle K-vitamiinipistos. Muille ikäryhmille Suomessa ei ole annettu K-vitamiinin saantisuosituksia tai ohjeistusta lisän käytöstä. EU komission asettama päivittäinen saantisuositus K-vitamiinille on 75 µg ja amerikkalaisten antamat suositukset miehille 120 µg ja naiset 90 µg. Nämä K-vitamiinisuositukset perustuvat kuitenkin K-vitamiinin veren hyytymistä edistävään vaikutukseen eikä niissä ole eroteltu K1- ja K2-vitamiineja. Finravinto 2012 tutkimuksen mukaan työikäiset suomalaiset saavat ravinnostaan K-vitamiinia noin 100 µg/vrk. Maailmalta kantautuvat tutkimukset kertovat K-vitamiinin saannin vähentyneen vuosikymmenten saatossa erityisesti lapsilla.

Nähtäväksi jää, millaisia uusia näkymiä K-vitamiinitutkimus tuo terveytemme palapeliin.  Toivottavasti lisää perusteluja K-vitamiinin saantisuositusten päivittämiseksi – jopa suosituksia K2-vitamiinilisän käytöstä? Monet hyvinvoinnistaan huolehtivat ovatkin jo lisänneet K2-vitamiinia sisältävän valmisteen osaksi päivärutiiniaan.