Kolme tehokasta ravintoainetta, joilla saat tasapainoa verensokeriin

Kolme tehokasta ravintoainetta, joilla saat tasapainoa verensokeriin

Kohonnut verensokeri vaivaa yhä useampaa suomalaista. Varsinaista sokeritautia eli diabetesta edeltää yleensä terveyden ja sairauden välimaastoon sijoittuva metabolinen oireyhtymä, johon kuuluu lisääntyneen verensokerin ohella kohonnut verenpaine, suurentuneet veren rasva-arvot, vyötärölihavuus sekä melko usein myös kihti.

Vyötärö varoittaa terveysriskistä, kun sen ympärysmitta on miehellä yli 94 cm ja naisella yli 80 cm. Miehille vyötärölihavuus eli omenavatsa kehittyy helpommin kuin naisille, sillä naisilla rasvaa varastoituu myös reisiin ja pakaroihin, joissa siitä ei ole samalla tavalla haittaa kuin vatsassa.

Aineenvaihduntaa voi kohentaa lisäämällä liikuntaa, pudottamalla painoa ja noudattamalla ruokavaliota, joka sisältää terveellisiä rasvoja, hitaasti imeytyviä hiilihydraatteja sekä runsaasti kuitua ja kasviksia. Usein jo muutaman kilon painonpudotuksesta on selvää hyötyä. Merkittävää apua saa myös ravintolisistä, joilla on verensokeria tasapainottava vaikutus. Varsinkin sarviapila, alfalipoiinihappo ja kromi auttavat hallitsemaan verensokeria, ja lisäksi alfalipoiinihappo suojaa elimistöä korkean verensokerin haitoilta.

Sarviapilasta

Itämailla yleinen herneen sukuinen viljelykasvi sarviapila (engl. Fenugreek) on tunnettu myös terveysvaikutuksistaan. Sen siementen verensokeria tasapainottava ominaisuus on osoitettu ihmisillä tehdyissä kliinisissä tutkimuksissa.

Sarviapilalla on useita erilaisia vaikutustapoja: se lisää insuliinin erittymistä haimassa, vaikuttaa insuliiniherkkyyteen lisäämällä insuliinin sitoutumispaikkoja solukalvolla sekä hidastaa ruoansulatuksessa hiilihydraattien pilkkoutumista sokereiksi. Sillä on jopa haimasolujen uusiutumista edistävä ominaisuus. Sarviapilaa on saatavana ravintolisänä, muuten suomalaisten ravinnossa sarviapilaa on lähinnä vain currymausteseoksissa.

Alfalipoiinihappo

Urheilijoidenkin suosima alfalipoiinihappo on vitamiinin ja rasvahapon kaltainen aine. Sitä on käytetty jo vuosikymmeniä solunsisäisenä antioksidanttina suojaamaan elimistöä korkean verensokerin aiheuttamilta pitkäaikaishaitoilta, jotka kohdistuvat erityisesti silmiin, munuaisiin, verisuoniin ja ääreishermostoon. Näiden ominaisuuksiensa ansiosta alfalipoiinihappo on yksi tärkeimpiä suoja-aineita, mutta lisäksi se edesauttaa glukoosin imeytymistä verenkierrosta soluihin, tehostaa insuliinin vaikutusta ja säätelee glukoosin vapautumista maksasta.

Alfalipoiinihapon merkitys lisääntyy iän myötä, sillä sen muodostuminen elimistössä alkaa vähetä noin kolmekymppisenä. Alfalipoiinihappoa on eniten hiivassa ja vihreissä vihanneksissa, esimerkiksi sarjakuvahahmo Kippari- Kallen ihmeruoassa pinaatissa, sekä punaisessa lihassa ja varsinkin maksassa, josta tämä aine ensi kerran löydettiin ja eristettiin. Sitä on kuitenkin ravinnossa niin olemattoman vähän, ettei siitä ole käytännön hyötyä. Siksi alfalipoiinihapon saantia voidaan täydentää vain ravintolisällä.

Kromi

Kromi on elimistölle välttämätön hivenaine, joka ylläpitää normaalia veren sokeripitoisuutta. Sitä tarvitaan insuliinin kiinnittymiseksi solukalvojen reseptoreihin eli vastaanottajiin, mikä avaa glukoosille pääsyn verenkierrosta solun sisään.

Suomalainen saa kromia keskimäärin vain 30 µg (mikrogrammaa) päivässä, vähiten kaikista maailman kansoista – ja juuri meillä verensokeriongelmat ovat hyvin yleisiä. Kromin saantisuositus ja käyttö ravintolisänä vaihtelee välillä 50–400 µg. Sitä on runsaasti mustapippurissa, jota ei valitettavasti voi käyttää riittävän paljon kromin tarpeen tyydyttämiseksi. Siksi pääasiallisia kromin lähteitä meillä ovat täysjyvävilja ja maitotuotteet. Yllättävää kyllä, mutta myös teräksisistä keittiövälineistä irtoaa ruokaan kromia, jota elimistö voi hyödyntää. Saantisuosituksen mukaista määrää on silti lähes mahdoton saada ruoasta, ja siksi on tärkeää täydentää ruokavaliota kromia sisältävällä ravintolisällä.

Onnistunut kohonneen verensokerin hallinta edellyttää yleensä kokonaisvaltaista elämäntapamuutosta – oikein valitut ravintolisät ovat siinä erinomaisena tukena.

Comments are closed.