Virtaa kouluun ja harrastuksiin

Virtaa kouluun ja harrastuksiin

Koululaisten perheet elävät usein kiireistä arkea. Monet koululaiset harrastavat iltaisin paljon ja me vanhemmat toimimme apuvalmentajina ja kuskaajina vaikka jalkapallo- tai salibandyharrastuksessa. Se saattaa ajoittain tuntua rankalta niin koululaisten kuin vanhempienkin mielestä.  Säännöllinen ruokailu ja oikeanlainen ruokavalio auttavat jaksamaan. Ravintolisien avulla ruokavaliota voi täydentää niin, että se tukee koko perheen jaksamista.

Puhtia puolustusjärjestelmään

Koulun alkaminen auttaa pöpöjä leviämään tehokkaasti. Vahvasta vastustuskyvystä kannattaa huolehtia. Pienetkin lapset oppivat aivastamaan ja yskimään niin, että pisarapilvi ei leviä, ja käsihygieniaan kannattaa kiinnittää huomiota. Myös ravinnolla on vastustuskyvylle suuri merkitys.

Probiootit eli maitohappobakteerit sopivat sekä jatkuvaan käyttöön, että kuurimaisesti esimerkiksi antibioottikuurin yhteydessä tai ulkomaanmatkalla suolistomikrobistoa tasapainottamaan. Valmisteita löytyy hyvänmakuisina purutabletteina, jotka koululaisen on helppo ottaa. Myös kansallisessa allergioiden ehkäisyohjelmassa suositellaan probioottien käyttöä.

Kalaöljyt sisältävät hyvää rasvaa, jota etenkin aivot tarvitsevat. Oikeat rakennuspalikat ovat tärkeitä lapsuudessa ja nuoruudessa, kun oppiminen ja kehitys on nopeaa. Kalaöljyn maku ei aina miellytä etenkään lapsia, mutta onneksi tuotevalikoimasta löytyy myös hyvänmakuisia geelipaloja. Kannattaa varmistaa, että tuotteella on Friend of the Sea -sertifikaatti, joka on osoitus kalaöljyn ekologisesta tuotannosta.

C-vitamiini on tärkeä antioksidantti, joka edistää immuunipuolustusta ja auttaa vähentämään väsymystä. Vesiliukoisena vitamiinina tarvitsemme sitä päivittäin. Lapsille ja nuorille suositellaan päivittäistä D-vitamiinilisää ympäri vuoden. Virallinen saantisuositus koululaisille on 10 mikrog ja turvallisen saannin raja 50 mikrog vuorokaudessa. D-vitamiinilla on lukuisia terveysvaikutuksia: luuston lisäksi se vahvistaa myös immuunipuolustusta.

Lapsillemme vain parasta

Varmasti me kaikki vanhemmat haluamme, että oma lapsi pärjää ja kehittyy itselleen parhaalla tavalla. Avainasemassa on rakastava, turvallinen ympäristö. Päivittäiselle jaksamiselle ja keskittymiskyvylle on tärkeää myös säännöllinen, kasvispainotteinen ruokailu. Näihin yhdistettynä sopiva liikunta ja riittävä lepo takaavat, että virtaa riittää niin koulussa kuin harrastuksissa. Kouluikäisille sopivat päivittäisiksi kavereiksi myös laadukkaat ravintolisät. Näillä eväin jaksaa opiskella ja harrastaa!

Comments are closed.