Omega-3-rasvahapoilla kustannussäästöjä terveydenhoidon kuluihin

Omega-3-rasvahapoilla kustannussäästöjä terveydenhoidon kuluihin

Toistaiseksi on julkaistu hyvin vähän tutkimuksia ravintolisien käytön vaikutuksesta terveyskuluihin. Nyt luontaistuotealan eurooppalainen kattojärjestö FSE on julkaissut riippumattomalta tutkimuslaitokselta tilaamansa selvityksen omega-3-rasvahappojen tuomista kustannussäästöistä sydänsairauksien osalta.

Selvityksessä ilmeni, että Euroopassa viiden vuoden aikana voitaisiin estää 1,5 miljoonaa sydänongelmaa, jos kaikki yli 55-vuotiaat käyttäisivät päivittäin 1000 mg EPAa (eikosapentaeenihappoa) ja DHAta (dokosheksaeenihappoa) sisältävää kalaöljyä. Tämä säästäisi Euroopan tasolla viiden vuoden aikana 64,5 miljardia ja jo pelkästään Suomessa 128 miljoonaa euroa terveydenhuollonkuluissa! Suomessa hinta muodostuisi 4252 henkilön sydäntapahtumien vähentymisellä.

Kalan terveysvaikutukset on tunnettu jo pitkään, ja siksi kalaa suositellaan syömään kahdesti viikossa. Jos kala ei kuulu ruokavalioon, kannattaa nauttia kalaöljyvalmisteita (omega-3-rasvahappoa). Kaikki kalat eivät ole puhtaita, koska järvien ja merien saastuminen aiheuttaa ongelmia myös kaloille. Siksi syötävien kalojen ja kalaöljyvalmisteiden puhtaudesta täytyy varmistua. Monet kalakannat ovat myös viime vuosina tulleet uhanalaisiksi. Onkin ekologista valita lautaselle vaihtelevasti sellaisia kalalajeja, joiden kalastaminen ei lisää kannan uhanalaisuutta. On hienoa, että Suomessa on nykyisin saatavilla ympäristösertifioituja kalaöljykapseleita. Sellaisen valitsemalla tietää, että valmisteen kalaöljy on kalastuksesta lopputuotteeseen asti tapahtunut kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti ja ympäristöystävällisesti.

Jos haluat tutustua kustannussäästöistä kertovaan kalaöljytutkimukseen, löydät sen linkistä: http://bit.ly/2gUjwPh

Comments are closed.